uppomuna

Parsa-parmankinkkusalaatti

Parsa-aika alkaa olla parhaimmillaan, joten on aika taas laittaa yksi parsaresepti jakoon. Parsa-parmankinkkutangot saavat veden kielelle ja salaatti tekee ruuasta hiukan ruokaisamman, tietenkin Parmesan-lastuja, uppomunaa ja avokadoa unohtamatta. Vanhat, vähän kuivahtaneet leivätkin saavat uutta pontta pannulla paahdosta ja sopivat salaatin kylkeen erinomaisesti. Tämä resepti syntyy helposti, niin kuin Reseptisvengin reseptit yleensäkin. Perään voisi lisätä tälläkin kertaa: helppoa, nopeaa ja maukasta!

Parsareseptejä onkin tullut tässä viikon verran tehtyä oikein urakalla. Kerran ehti kaupasta jo parsat loppua ja meinasi paniikki iskeä. No ei nyt ehkä ihan sentään, mutta parsojen metsästystä jatkettiin seuraavaan kauppaan. Yksi aivan uudenlainen parsakokeilu on vielä takataskussa. Aionkin tässä lähipäivinä kokeilla ja vinkata blogissa, jos resepti onnistuu hyvin. Siihen asti kuitenkin herkutellaan parsalla ja lohella tai parsa-parmankinkkusalaatilla, namskis:-)

Oletko muuten koittanut uppomunan valmistamista? Minun täytyy myöntää, että eilinen oli ensimmäinen kertani. Nopeasti siis luin Kotilieden ohjeet uppomunan paistoon ja täytyy sanoa, että hyvät ja selkeät ohjeet olivatkin. Kiitos niistä siis, ensikertalainenkin pärjäsi melko hyvin ilman reikäkauhaakin. Uppomunan paisto ei onneksi ollut mitään rakettitiedettä. Etikkaa keitinveteen ja  ja varovasti kananmuna lempeästi kiehuvaan veteen. Onnistui ja hyviä tuli, vaikkei ehkä hienoimpia muotovalioita. Joka tapauksessa maku oli tärkein ja sehän on se, mikä Reseptisvengin blogissa on tärkeintä. Mukavaa tiistaita kaikille!

 

Parsa-parmankinkkusalaatti

500 g parsoja (vihreitä, tuoreita)

100 g Parman-kinkkua

2 avokadoa

125 g Provencen salaattisekoitusta

oliiviöljyä

pippuria

Päälle: Parmesan-lastuja, maalaisleipää

Huuhtele parsat ja kuori kevyesti  n. 2-3 cm kannasta. Leikkaa puumainen varsi pois. Kääri parsat Parman-kinkun sisään. Pirskottele tilkka oliiviöljyä parsojen päälle.  Riippuen Parman-kinkkuviipaleiden määrästä joko yksittäin tai kaksi parsaa per kinkkuviipale. Paista 225 asteessa uunissa n. 10-15 min, kunnes parsat ovat hieman pehmenneet ja kinkku muuttunut hiukan rapeaksi.

Uppomuna

2 l vettä

1 dl väkiviinaetikkaa

tilkka suolaa

Kiehauta vesi lempeästi kiehuvaksi niin, ettei vesi kuitenkaan kupli kovasti. Lisää väkiviinietikka. Riko kananmunat jokainen erilliseen kuppiin. Tee veteen iso pyörre ja kumoa raaka kananmuna varovasti veteen. Paista max. 2 kanamunaa kerrallaan. Anna kiehua 3 min ja nosta reikäkauhalla lautaselle. Valkuaisriekaleet voi leikata pois ennen tarjoilua.

IMG_8666IMG_8667

IMG_8664IMG_8663