pääsiäinen

Salmiakkimarengit ja marenkikerrosjälkkäri

Salmiakkimarengit ovat olleet pitkään minun to do -listallani. Aikaisemmin en ole vain keksinyt, millä saisin salmiakin maun marenkeihin. Viime viikolla sitten asia ratkesi. Nimittäin Modo on tuonut markkinoille salmiakki- ja lakritsisiirapin. Kyllä, luit oikein! Sellaisia olen aina halunnut löytää ja olen nyt löydöstäni aivan innoissani. Salmiakkimarenkien teko ei siis jää enää haaveeksi vaan pääsen vihdoin toteuttamaan ideani.

Salmiakista sitä paitsi tulee vielä kaunis marmorointikin. Marmoroinnin tein niin, että aluksi suurustin salmiakkisiirappia hiukan Maizena-maissijauholla, jotta sain siitä vähän paksumpaa. Annoin sen jäähtyä marenkivaahdon teon ajan ja lusikoin salmiakkia marenkivaahtoon viimeiseksi. Sen jälkeen pyöräytin vaahtoa pari kertaa lusikalla. Sen enempää ei salmiakkisiirappia kannata sekoittaa ellei sitten halua tasaisen harmaita marenkeja.

Minusta nämä Modo:n siirapit ovat aivan yliveto. Näillä pystyy helposti leipomaan sekä tekemään salmiakin ja lakritsin makuisia jälkiruokia. Meillä on kokeiltu jopa rahkan joukkoon tilkka siirappia ja pakko myöntää, että onhan se aivan mahdottoman hyvää. Näissä siirapeissa on mieletön juttu myös se, että niitä voi lisätä oikeastaan melkein mihin vain: kastikkeista kahveihin ja jälkiruuista leivonnaisiin. Olen jopa ajatellut, että kokeilisin siirappeja johonkin liharuokaan tuomaan uutta säväystä. Ei välttämättä olisi yhtään hullumpi makujen yhdistelmä. Ja maku on vielä niin aito, että luulisi pistelevänsä poskeen maailman parasta lakua tai salmiakkia. No niin…ehkä nyt täytyy vähän  rauhoittua ja hillitä innostustani:)

Pääsiäiseksi siirapeista saa tehtyä myös pirteän jälkkärin. Marenkien hyvä puoli on se, että niitä voi tarjota sellaisenaan kahvin kanssa tai niistä voi tehdä jälkiruokia. Marengeista saat myös herkullisia kerrosjälkkäreita kermavaahto-rahkan, tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa. Tällä kertaa pääsiäinen mielessä tein kerrosjälkkärin näistä salmiakkimarengeista. Väliin laitoin kermavaahto-rahkaa sekä persikoita että passionhedelmää. Njam! Suosittelenkin suuntaamaan nyt Kokkimanin nettisivuille (www.kokkiman.com) ja nappaamaan sieltä lakritsi- ja salmiakkisiirapin. Lupaan, ettet kadu, sillä molemmat mauista vievät kielen mennessään. Siirapit säilyvät myös niin pitkään, että pullot ovat ehtineet tyhjiksi varmasti jo paljon ennen kuin päivämäärä ehtii tulla täyteen. Videolta näet, kuinka helposti salmiakkimarmorointi tapahtuu.

Salmiakkimarengit:

1 dl Modo salmiakkisiirappia

3/4 rkl Maizena-jauhetta

½ rkl vettä

Kuumenna siirappi ja lisää veteen sekoitettu Maizena-jauho joukkoon. Sekoita koko ajan. Ota pois liedeltä, kun siirappi alkaa sakeutua. Anna jäähtyä.

Marengit:

4 kananmunan valkuaista

2 ¼ dl sokeria

¼ tl väkiviinaetikkaa

Erottele kananmunista valkuaiset. Varo, ettei valkuaisten joukkoon pääse yhtään keltuaista. Vatkaa aika kovaksi vaahdoksi, jonka jälkeen lisää sokeria pikkuhiljaa. Lisää etikka ja sekoita.

Kaada marenkivaahtoon salmiakkikastiketta ja pyöräytä lusikalla pari kertaa. Nostele leivinpaperin päälle kekoja. Paista 120 asteessa n. 1h 20 min. Tarkkaile marenkien kypsymistä. Jos tuntuu siltä, että ne ovat jo aiemmin valmiita, nosta ne pois uunista. Marenkien kuuluisi olla päältä rapeita, mutta jäädä sisältä ihan hiukan tahmaisiksi.

IMG_8075

IMG_8080

Marenkikerrosjälkkärit:

(4 hengelle)

8 marenkia

1 prk vispikermaa

1/2 dl sokeria

1 prk maitorahkaa (kovaa)

1 prk säilykepersikoita

4 passionhedelmää

Koristeluun turkinpippurirouhetta

Vispaa kerma. Lisää maitorahka. Mausta sokerilla, mutta muista huomioida marenkien ja säilykepersikoiden makeus. Suosittelenkin jättämään kerman ennemmin vähän happamaksi, koska kaikki muut jälkiruuan ainesosat ovat todella makeita. Murenna marenki lasin pohjalle, laita päälle muutama persikkaviipale ja passionhedelmän siemeniä. Lisää kermavaahto-rahka niiden päälle ja jatka kokoamista. Koristele turkinpippurirouheella.

IMG_8144IMG_8145

Mango-valkosuklaapannacotta

Mango-valkosuklaapannacotta sopii värinsäkin puolesta hyvin pääsiäiseen. Herkullinen mango ja valkosuklaa ovat niin taivaallinen kombo, että sitä on lähes mahdoton vastustaa. Hauskan pienen tvistin tähän jälkiruokaan tuo myös hyydykevärien vinous. Yllättäen tuollainen muoto syntyikin tosi helposti. Tarvitset vaan kulhon tai vaikkapa metallisen muffinivuoan, johon saat lasit kallelleen. Olisin käyttänyt mielelläni vielä pienempiä laseja, mutta sellaisia ei kotoani löytynyt.

Mangohyydyke syntyy puolikkaasta mangosta ja Rauch Happy Day -mangonektarista. Nektari on hieman makeampaa ja sopii sen vuoksi erinomaisesti jälkiruokiin ja myös joihinkin ruokiin. Mehussa on aito mangon maku ja siksi voin lämpimästi suositella sitä. Mangonektari helpottaa jälkiruokien tekoa, sillä tuoreet mangot ovat kalliita, usein vähän raakoja ja niitä tarvitaan yleensä monta yhteen jälkiruokaan.

Toisen mangopuolikkaan olin ajatellut käyttää jälkiruoan koristeena. Nyt kävikin niin, että popsin sen poskeeni, kun se maistui niin hyvältä. Täytyi siis lähteä kauppareissulle hakemaan lisää mangoa. Harmikseni kaupasta ei löytynytkään yhtään kypsää mangoa vaan kaikki olivat enemmän tai vähemmän raakoja. Onneksi vähän raaemmastakin mangosta saa pehmeämpää ja herkullista, kun sen kuumentaa mangomehussa. Kannattaa jatkossa kuitenkin ostaa vaikka kaksi mangoa, toisen herkutteluun ja toisen jälkiruokaa varten.

Valkosuklaa-pannacotta syntyy myös helposti. Kuumensin kermaa ja maitoa kattilassa ja lisäsin keitokseen valkosuklaahakkeluksen. Lopuksi maustoin seoksen puolikkaalla vaniljatangolla ja sokerilla. Sitten enää liivatteet joukkoon ja pannacotta hyytymään. Muista kuitenkin antaa pannacotan jäähtyä kattilassa ennen kuin kaadat sen  mangohyytelön päälle laseihin. Liian lämpimänä kaadettu hyytelö tekee kraaterin toisen hyytelön pintaan. ”Been there, done that” juustokakun kiilteen kanssa, mutta virheistä opittuani muistan nykyään antaa hyytelön jäähtyä ennen kaatamista.

Tänään onkin taas jo perjantai, joten aurinkoista viikonloppua sinulle!

Mango-valkosuklaapannacotta (4:lle hengelle pienehköihin laseihin tehtynä)

2 dl mangonektaria (Rauch)

½ mango

1-2 rkl sokeria (maun mukaan)

2 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Muussaa puolikas mango ja 1dl mangonektaria sauvasekoittimella. Kuumenna toinen desi mangonektaria kiehuvan kuumaksi. Purista liivatelehdistä vesi ja sekoita liivatelehdet kuumaan mangonektariin.
Yhdistä liivatemangonektariseos muusattuun mangoon. Sekoita ja anna jäähtyä. Aseta lasit muffinivuokaan tai muuhun kulhoon, jotta saat lasit vinoon kallelleen. Kaada mangohyytelö laseihin. Anna hyytyä 2-3 tuntia, kunnes seos on hyytelöitynyt.

Valkosuklaapannacotta

2 dl kuohukermaa

2 dl maitoa

2 liivatelehteä

100g valkosuklaata

2 rkl sokeria

puolikas vaniljatanko

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Pilko valkosuklaa pieneksi hakkelukseksi. Kuumenna kattilassa maito ja kerma, muista hämmentää. Lisää valkosuklaahakkelus ja hämmennä. Lisää puolikkaan vaniljatangon siemenet ja sokeri. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita joukkoon. Anna jäähtyä. Kaada toiselle puolelle lasia, jolloin valkosuklaapannacottaa tulee mangohyydykkeeseen saakka. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia tai kunnes hyytynyt kunnolla.

Ennen tarjoamista koristele mangopaloilla. Jos haluat, voi myös kuumentaa mangopaloja tilkassa mangonektaria ja lisätä sekaan hiukan hillosokeria. Tällöin saat mangohilloketta.

IMG_7863

 

IMG_7958

IMG_7963