Porsaanfilettä viikunakastikkeella paahdettujen kasvisten kera

Viikunahillon makea maku yhdistettynä Shirasha-kastikkeen tulisuuteen antoi mukavasti potkua porsaan fileelle. Paahdetut kasvikset keventävät ruuan terveelliseksi. Porsaanfileen ja viikunakastikkeella kanssa sopisi myös hyvin esimerkiksi kermaperunat.

3:lle hengelle

1 porsaan sisäfilee (n. 500g)

1 tl timjamia

1 ¼  dl viikunahilloa

¾  dl riisiviinietikkaa

¾ tl Sriracha-kastiketta (Thaimaalainen chilikastike)

1 rkl soijakastiketta

ripaus sormisuolaa

250g porkkanoita

2 punasipulia

250 tuoreita vihteitä papuja

oliiviöljyä

sormisuolaa

mustapippuria

Pilko sipuli ja porkkanat lohkoiksi. Laita vihreät pavut sekä sipuli-ja porkkanalohkot uunipellille. Pirskottele kasvisten päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista uunissa 200 asteessa n. 20-25 min, kunnes kasvikset ovat sopivan pehmeitä.

Valmista viikunakastike sekoittamalla viikunahillo, riisiviinietikka, Sriracha-kastike, soija ja ripaus sormisuolaa.

Valele porsaansisäfile oliiviöljyllä ja mausta sormisuolalla, timjamilla sekä mustapippurilla. Laita pannulle ruokalusikallinen voita ja paista fileen pinta kauniin kullanruskeaksi. Siirrä filee uunivuokaan ja valele pinta viikunakastikkeella. Laita paistomittari fileen keskelle mehevimpään kohtaan. Älä paina paistomittaria fileen pohjaan asti, jotta mittaustulos on oikea. Valele fileen pintaa viikunakastikkeella 5 min välein.

Paista uunissa 200 asteessa, kunnes mittarin lukema on  68-72 astetta. Omassa uunissani aikaa kului noin 15 minuuttia.

Kääri kypsä file folioon hetkeksi vetäytymään. Keitä kasaan sillä aikaa vuokaan jäänyt viikunakastike, jotta kastikkeesta tulee hieman paksumpaa.

Tarjoile porsaanfilee vihannespedillä ja kaada viikunakastiketta päälle antamaan makua.

1/4 dl riisiviini

1/2 rkl soija

1 dl viikunahillo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s