Salmiakkimarengit ja marenkikerrosjälkkäri

Salmiakkimarengit ovat olleet pitkään minun to do -listallani. Aikaisemmin en ole vain keksinyt, millä saisin salmiakin maun marenkeihin. Viime viikolla sitten asia ratkesi. Nimittäin Modo on tuonut markkinoille salmiakki- ja lakritsisiirapin. Kyllä, luit oikein! Sellaisia olen aina halunnut löytää ja olen nyt löydöstäni aivan innoissani. Salmiakkimarenkien teko ei siis jää enää haaveeksi vaan pääsen vihdoin toteuttamaan ideani.

Salmiakista sitä paitsi tulee vielä kaunis marmorointikin. Marmoroinnin tein niin, että aluksi suurustin salmiakkisiirappia hiukan Maizena-maissijauholla, jotta sain siitä vähän paksumpaa. Annoin sen jäähtyä marenkivaahdon teon ajan ja lusikoin salmiakkia marenkivaahtoon viimeiseksi. Sen jälkeen pyöräytin vaahtoa pari kertaa lusikalla. Sen enempää ei salmiakkisiirappia kannata sekoittaa ellei sitten halua tasaisen harmaita marenkeja.

Minusta nämä Modo:n siirapit ovat aivan yliveto. Näillä pystyy helposti leipomaan sekä tekemään salmiakin ja lakritsin makuisia jälkiruokia. Meillä on kokeiltu jopa rahkan joukkoon tilkka siirappia ja pakko myöntää, että onhan se aivan mahdottoman hyvää. Näissä siirapeissa on mieletön juttu myös se, että niitä voi lisätä oikeastaan melkein mihin vain: kastikkeista kahveihin ja jälkiruuista leivonnaisiin. Olen jopa ajatellut, että kokeilisin siirappeja johonkin liharuokaan tuomaan uutta säväystä. Ei välttämättä olisi yhtään hullumpi makujen yhdistelmä. Ja maku on vielä niin aito, että luulisi pistelevänsä poskeen maailman parasta lakua tai salmiakkia. No niin…ehkä nyt täytyy vähän  rauhoittua ja hillitä innostustani:)

Pääsiäiseksi siirapeista saa tehtyä myös pirteän jälkkärin. Marenkien hyvä puoli on se, että niitä voi tarjota sellaisenaan kahvin kanssa tai niistä voi tehdä jälkiruokia. Marengeista saat myös herkullisia kerrosjälkkäreita kermavaahto-rahkan, tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa. Tällä kertaa pääsiäinen mielessä tein kerrosjälkkärin näistä salmiakkimarengeista. Väliin laitoin kermavaahto-rahkaa sekä persikoita että passionhedelmää. Njam! Suosittelenkin suuntaamaan nyt Kokkimanin nettisivuille (www.kokkiman.com) ja nappaamaan sieltä lakritsi- ja salmiakkisiirapin. Lupaan, ettet kadu, sillä molemmat mauista vievät kielen mennessään. Siirapit säilyvät myös niin pitkään, että pullot ovat ehtineet tyhjiksi varmasti jo paljon ennen kuin päivämäärä ehtii tulla täyteen. Videolta näet, kuinka helposti salmiakkimarmorointi tapahtuu.

Salmiakkimarengit:

1 dl Modo salmiakkisiirappia

3/4 rkl Maizena-jauhetta

½ rkl vettä

Kuumenna siirappi ja lisää veteen sekoitettu Maizena-jauho joukkoon. Sekoita koko ajan. Ota pois liedeltä, kun siirappi alkaa sakeutua. Anna jäähtyä.

Marengit:

4 kananmunan valkuaista

2 ¼ dl sokeria

¼ tl väkiviinaetikkaa

Erottele kananmunista valkuaiset. Varo, ettei valkuaisten joukkoon pääse yhtään keltuaista. Vatkaa aika kovaksi vaahdoksi, jonka jälkeen lisää sokeria pikkuhiljaa. Lisää etikka ja sekoita.

Kaada marenkivaahtoon salmiakkikastiketta ja pyöräytä lusikalla pari kertaa. Nostele leivinpaperin päälle kekoja. Paista 120 asteessa n. 1h 20 min. Tarkkaile marenkien kypsymistä. Jos tuntuu siltä, että ne ovat jo aiemmin valmiita, nosta ne pois uunista. Marenkien kuuluisi olla päältä rapeita, mutta jäädä sisältä ihan hiukan tahmaisiksi.

IMG_8075

IMG_8080

Marenkikerrosjälkkärit:

(4 hengelle)

8 marenkia

1 prk vispikermaa

1/2 dl sokeria

1 prk maitorahkaa (kovaa)

1 prk säilykepersikoita

4 passionhedelmää

Koristeluun turkinpippurirouhetta

Vispaa kerma. Lisää maitorahka. Mausta sokerilla, mutta muista huomioida marenkien ja säilykepersikoiden makeus. Suosittelenkin jättämään kerman ennemmin vähän happamaksi, koska kaikki muut jälkiruuan ainesosat ovat todella makeita. Murenna marenki lasin pohjalle, laita päälle muutama persikkaviipale ja passionhedelmän siemeniä. Lisää kermavaahto-rahka niiden päälle ja jatka kokoamista. Koristele turkinpippurirouheella.

IMG_8144IMG_8145

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s