Saaristolaisleipä

Sain yhtenä iltana päähänpiston alkaa vielä ennen nukkumaanmenoa leipomaan saaristolaisleipää. Kesken taikinan teon vilkaisin kelloon ja tajusin, että kohta pitäisi jo mennä nukkumaan ja taikinan pitäisi vielä nousta pari tuntia ennen paistoa. Hetken pohdittuani päätin, että pistän taikinan jääkaappiin yöksi ja paistan leivän vasta aamulla. Mikä sen ihanampaa muutenkaan, kun tuoreen leivän tuoksu kotona.

Olin ennenkin onnistunut kohottamaan maistuvat ja pehmoiset pullat yön yli -menetelmällä. Uskalsin siksi kokeilla sitä nyt myös leipätaikinan kanssa. Aamulla herättyäni otin leipätaikinan jääkaapista, voitelin ja jauhotin vuuan. Kumosin taikinan vuokaan ja sujautin uuniin ensiksi tunniksi. Sivelin pullasudilla tunnin paiston jälkeen vesi-siirappiseosta päälle ja tuikkasin takaisin uuniin. Tein samalla tavalla vielä uudestaan puolen tunnin päästä. Leipä paistui uunissa 175 asteessa yhteensä 2 tuntia.

Leipä maistui aivan mielettömän hyvältä, vaikka itse sanonkin. Innostuin niin, että tein vielä uuden taikinan illalla. Tällä kertaa kohotin vain 2 h, jonka jälkeen paistoin taikinan heti uunissa. Oli mielenkiintoista nähdä, maistaisinko eroa. Olin aivan varma, että yön yli kohotettu leipätaikina olisi maukkaampi, mutta yllätyksekseni eroa ei huomannut. Vaikka kuinka yritin maistella eri satsin leipiä, en huomannut eroa. Kahden tunnin kohotus siis riittää hyvin. Suolan kanssa mietin, oisiko sitä pitänyt olla taikinassa vielä hitusen enemmän. Suolan määrä riippuu siitä, tarjoileeko leipää kalan kanssa, joka on jo varsin suolaista itsessään. Vai syökö leipää pelkältään. Hitusen voi siis vielä lisätä suolaa reseptiin halutessaan.

Päätin, että osa jääköön aamiaisleiväksi ja osasta voisin tehdä lohileipiä. Lohileivistä saa hyvän startterin tai pientä naposteltavaa iltaan.

5 dl karpalomehua

1 pss kuivahiivaa

1 1/2 dl kaljamaltaita

1 1/2 dl ruisjauhoja

1 1/2 dl kauraleseitä

1/2 dl siirappia

2 tl suolaa

5 dl sämpyläjauhoja

Voiteluun

1,5 rkl siirappia

3 rkl vettä

Lämmitä karpalomehu 42-asteiseksi (hiukan kädenlämpöä lämpöisemmäksi). Sekoita mehuun hiiva, suola, kaljamaltaat, siirappi, ruisjauhot, kauraleseet ja sämpyläjauhot. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan nousta 2 h tai yön yli. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa yhteensä 2 tuntia. Kun leipä on kypsynyt tunnin sivele siirappivesiseoksella. Laita takaisin uuniin ja voitele vielä kerran puolentoista tunnin kohdalla.

DSC01381

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s